Nightwish Decades 2018 @Gatorade Center, Turku 14.12.2018

Kotimaisen metallimusiikin kiistattoman ykkösnimen Nightwishin Decades-maailmankiertue saapuu Turun Gatorade Centeriin perjantaina 14. joulukuuta. Tulevien areenakeikkojen jälkeen Nightwish nähdään yleisön edessä seuraavan kerran vasta vuonna 2020. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 16. huhtikuuta klo 9 alkaen.

Nightwishin vastikään julkaistun Decades-kokoelman mukaan nimetty maailmankiertue käynnistyi Pohjois-Amerikassa maaliskuussa 2018. Haltioituneen vastaanoton saaneilla keikoilla on kuultu eritoten vanhempaa ja harvinaisempaa yhtyeen tuotantoa uudelleen sovitettuna. Kiteeläisbändin 20-vuotisen taipaleen yhteen niputtava kokoelma-albumi puolestaan on ansioitunut korkeilla listasijoituksilla sekä Suomessa että kansainvälisesti saavuttaen mm. Yhdysvalloissa korkeimmat myyntiluvut Nightwishin tähän astiseen uraan mennessä. Säveltäjä-sanoittaja Tuomas Holopainen on kertonut työstävänsä uutta materiaalia luovan tauon jälkeen.


LIPUT:
Myyntiin ma 16.4.1.2018 klo 9.00
- Pe 14.12.2018 Turku, Gatorade Center Ennakkoon 69 / 79 EUR (+mahd. toimituskulut alk. 1 EUR) Lippupiste

Myyntiin tulossa myös Show & Dinner -paketteja.

www.nightwish.com
www.facebook.com/nightwish
www.turku-areenat.fi/fi/gatorade-center
www.hartwallarena.fi
www.fullsteam.fi
Read more